Taina: Sirun peili - osa 2

Yhtäkkiä vessan ovi paiskautuu auki. Kaksi ylemmän luokan tyttöä pelmahtaa sisään kovaäänisesti nauraen ja jutellen. Toinen tytöistä huomaa Sirun. Ovat vanhoja tuttuja. Tytöistä on mukava aina tilaisuuden tullen nolata hiljainen ja arka Siru.

Toinen tytöistä osoittaa Sirua sormella ja kuiskaa kaverilleen jotakin.

Siru säpsähtää hereille, kääntää katseensa peilistä, nostaa leukansa ylös ja katsoo suoraan tyttöihin.

”Olenko mä syönyt teidän eväät vai mitä helvettiä te tuijotatte?”

Mitä ihmettä nytten!!?? Sirun on pakko päästä pois koulusta, eihän tämä ole tosikaan... Hän säntää ovelle päin, ohi tyttöjen jotka katsovat häntä suut auki, kummaksuen.

Hän juoksee aina lasisille ulko-oville asti ja pysähtyy sitten nojatakseen seinään. Hän on hengästynyt kaikesta tapahtuneesta, nyt on pakko rauhoittua. Poikajoukko tulee juuri ulkoa, kellot soivat välitunnin päättymisen merkiksi.

Jake? Voi perhana, just niin.

”Hehei Siru, mikä meininki? Oleks lähdössä himaan vai? Vielä on skolee jäljellä.”

Poikajoukko jatkaa matkaansa nauraen, paitsi Jake jää Sirun eteen. Miksi, mitä nyt?

”Tuli yhtäkkiä huono olo, pakko päästä kotia” Siru mumisee hiljaa kengänkärjilleen.

”Eikä? No hitsi, ajattelin että olisko sulla ollu mitä illalla.”

”Hä? Ei mulla mitään ole.”

Laran haukku kuuluu. Taas. Missä se koira on?

Siru nostaa leukaansa, katsoo suoraan Jakeen.

”No, voithan sä soittaa mulle, mä otan nyt mun koiran ja meen himaan.”

”Tota, mullei taida olla sun numeroo” Jake virnistelee.

”No, fiksu kun oot, kyllä sä löydät sen jostain.” Siru iskee silmää ja lähtee ovesta ulos.

Jake hymyilee, ja katsoo Sirun poistumista. Hän lähtee vihellellen luokkaa kohti, keskenkaiken hän pysähtyy. Siis... Minkä hemmetin koiran?

Siru kävelee koulun ulkoportaat ylös ja suuntaa pyöräparkkia kohti. Yhtäkkiä hän muistaa Laran. Missä se on? Sen haukku kuului niin selvästi, se ei voinut olla kaukana? Oliko Lara tosissaan seurannut häntä koululle, oliko ulko-ovi unohtunut auki?

Hän katselee, mutta ei näe koiraa missään. Hän pysähtyy ja kaivaa taskustaan puhelimen, laittaa Tiinalle viestin kotia lähdöstä ja huonosta olosta ja alkaa sitten huutelemaan Laraa.

Koiraa ei kuitenkaan näy missään. Ärsyyntyneenä ja harmissaan hän päättää lähteä kotia ja tehdä nettiin ilmoituksen kadonneesta koirasta.

Hän pyöräilee suoraan kotia, katsellen ympärilleen ja toivoen joka metrillä että Laraa näkyisi. Mutta ei, koiraa ei vaan näy. Hän pääsee kotiovelleen, ja jättää pyörän telineeseen. Ovi on kiinni. Niinkuin pitäisikin. Ajotiellä pihassa on jonkun firman pakettiauto. Outoa...

Hän menee sisälle, ja Lara tulee häntä heiluen ovelle vastaan. Niinkuin yleensä, sillä on suussaan pallo, jota se aina kanniskelee tervehtiessään Sirua. Siru hymyilee ja kumartuu rapsuttamaan koiraa.

”Siinähän sää olet, voi hassu tyttö.”

Yhtäkkiä hän tajuaa. Talossa on joku tilanne päällä. Vieraat miehet kantavat tavaroita alas portaita? Mtäh? Äidin ääni kuuluu yläkerrasta.

Hän säntää portaat ylös ja ääntä kohti.

Ovella hän jää järkyttyneenä tuijottamaan äitiä ja uutta omaa huonettaan. Äiti on päättänyt sisustaa Sirun huoneen uudelleen!! Siru ei näe enää peiliä. Peili on hävinnyt. Erittäin vihaisena hän kääntyy äitiään kohti.

”Missä peili?!”

Äiti säikähtää. ”Kultapieni, se oli niin vanha ja ruma, eikä sovi ollenkaan...”

”Missä peili!!?”

”Se vietiin jo ekassa kuormassa löytötorille.” Äiti kuiskaa hiljaa ja katsoo lattiaan.

”Äiti! Mää tartten sen peilin takaisin!”

Tämän sanoessaan Siru tietää jo sen olevan mahdotonta. Hän huokaisee ja poistuu. Äiti on toivoton tapaus.

Illalla Siru istuu sängyllään, uusiksi kalustetussa huoneessaan. Hän ei enää tunne surua, sillä hän on ajatellut päivän tapahtumia, ja tietää nyt että hän tulee toimeen ilman peiliäkin. Hän silittää vieressään makaavaa koiraa.

Peili on antanut hänelle uuden alun ja uutta voimaa. Voima kumpuaa koirasta, joka on vieressä muistuttamassa Sirulle uudesta tunteesta, rohkeudesta. Hän tietää ettei hän tule enää olemaan toisten nyrkkeilysäkkinä tai heittopussina.

Hän muistaa tämän päivän katsoessaan saksanpaimenkoiraansa Laraa. Peili saa tehdä nyt jonkun muun onnelliseksi.

* viikon vierähtäessä *

”Katsopa tätä, sisko. Eikö olekin kaunis peili? Tuo sopisi hyvin sen lipaston päälle makkariin.”

*****

Hei, olen Taina Sauna-aho. Asun Keuruulla, Keski-Suomessa, yhdessä koirieni kanssa.

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja lempiaineeni koulussa olivat kielet, äidinkielikin. Lempiaiheeni olivat esseiden kirjoitus ja esitelmien teko. Esittämisestä en tykännyt, mutta minusta oli kiva etsiä tietoa ja tutkia taustoja. Ja kirjoittaa. Mielikuvitus kun lähtee laukkaamaan siitä ei tahdo tulla loppua.

En ole aikaisemmin julkisuuteen tekstiä kirjoittanut, toivottavasti nautitte tästä ja olisi kiva kuulla kommenttejanne kirjoituksestani.

Taina: Sirun peili

Siru tuijottaa huoneensa peiliä. Kuvioitu, puukehyksinen peili on kaunis, vanhanaikainen peili. Liian vanhanaikainen Sirun huoneeseen, joka muuten on sisustettu modernilla ja tyttömäisellä tavalla, kiitos äidin. Siru löysi peilin vintiltä kun he taloon muuttivat, ja peilistä Siru ei suostunut luopumaan, äidin vastalauseista huolimatta.

Siru tykkää ihmisestä joka asuu peilissä. Siru tietää, että peili-Siru on kovempi ihminen kuin mitä Siru itse jaksaa ikinä olla. Peili-Sirussa on enemmän luonnetta kuin oikeassa, ja hän on kovettanut itsensä ulkomaailmalta. Äidiltä, siskolta ja koulun kiusaajilta.

Joskus Siru toivoo että voisi olla kuten Peili-Siru. Peili-Siru kuuntelee ja katselee häntä kun hän imitoi Clint Eastwoodia. ”Go ahead, make my day” tai ”You've got to ask yourself one question: Do I feel lucky? Well, do ya, punk?”.

Sirua hymyilytti mietteissään. Samalla hän oli surullinen. Koulupäivä oli ohi, samaa shittiä joka päivä. Peili-Siru on kaunis ja itsevarma, tietää aina mitä sanoa ivallisiin letkautuksiin, ja ”vahingossa” tapahtuviin tönäisyihin koulun käytävällä. Sirua itketti.

Puhelin soi ja keskeytti Sirun ajatukset. Luurin näytössä näkyi tuttu nimi. Tiina. No mitäs sillä nyt...

- Moi Tiina, mitä uutta?

- Lähdeks kaupungille katsomaan soihtukulkuetta?

- Ei jaksa, vituttaa ja väsyttää

- Tulisit nyt, ei voi ihminen tolla lailla mörköillä yksinään!

- Voi ihminen mörköillä jos haluaa

- Fine, anna olla sitten tulematta. Nähdään koulussa huomenna, hissaa ekana?

- Jees... Moi

- Moro

Siru on surullinen. Ei jaksa, ei vaan kiinnosta. Hän vaihtaa paidan ja lähtee jääkaapin kautta katsomaan töllöä, niin kuin joka ilta nykyään. Hän tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta ei kuitenkaan halukkaaksi lähteä ihmisvilinään.

Koiran rapsuttelua ja töllön katselua. Saksanpaimenkoira Lara tulee viereen heti kun Siru istuu sohvalle. Tummat silmät katsovat Sirun popcorneja ja karkkeja.

”Älä yritä Lara, nää ei ole sulle, sulla on omat eväät keittiössä”

Onneksi edes on koira jolle voi puhua. Lara kuuntelee.

Ulko-ovi käy. Äiti ja sisko tulevat kotia. Ovat näköjään käyneet yhdessä kaupoilla. Kauhea räpätys ja iloista puheensorinaa, ja Siru ei jaksaisi nyt kuunnella.

”Mennäänkö Lara käymään kävelyllä ja sitten nukkumaan?” hän kuiskaa koiralle.

”Käytän Laran ulkona!”

”Mmjoo” kuuluu vastaus keittiöstä ja jompikumpi naurahtaa ja letkauttaa jotakin, Siru ei välitä eikä kuuntele. Äiti ja sisko tulevat ilkeimmiksi päivä päivältä. Hän laittaa koiran hihnaan ja yhdessä he lähtevät ovesta ulos.

Syksyinen ilma on Sirun mielialaan juuri sopiva. Lara haistelee tienpenkkoja kun he kävelevät hiljakseen tutun lenkin. Sirulla ei ole kiire mihinkään ja hän antaa Laran haistella rauhassa. Samalla Siru saa rauhassa miettiä päivän tapahtumia ja kouluaikaa. Ihanaa olla rauhassa.

Ihmisiäkään ei ole liikkeellä, kaikki ovat ilmeisesti katsomassa sitä soihtukulkuetta torilla. Tällä hetkellä hän ei jaksaisikaan ihmisiä, eikä ainakaan ketään tuttua kyselemässä kuulumisia.

Huomaamatta Siru on kävellyt Laran kanssa pidemmälle kuin oli alun perin tarkoitus.

”Lara tule, mennääs kotia päin jo” hän kuiskaa koiralleen.

Lenkin jälkeen Siru huikkaa Laran mukaansa ja menee huoneeseensa. Sänkyyn ja nukkumaan. Huomenna samaa piinapenkkiä koulussa, hän huokaisee. Sattumoisin hän tulee vilkaisseeksi peiliä.

Sanat koiran kuullen kuiskataan pimeydessä ”Jos toivon oikein kovasti, voinko huomenna olla kuten Peili-Siru että jaksais olla”

***

Suden hetki. Kello 4 aamuyöllä. Aika pysähtyy. Peili pysähtyy. Siru on esittänyt toiveen peilille. Peili alkaa tekemään taikojaan Sirulle. Koira vieressä on rohkea, saakoon Siru koiran luonteen.

***

Siru herää. Se olis taas perjantai, hän ajattelee pukiessaan vaatteita päälleen. Jaksaa jaksaa, sitten on viikonloppu. Koira herää kun Siru kävelee huoneen ovelle ja seuraa Sirua alakertaan.

”Mä meen saman tien, käyttäkää Lara pihalla ja antakaa ruoka!” hän huikkaa, mutta turhaan, talossa ei näytä olevan ketään paikalla. Missä kaikki ovat? Olenko mä muka niin myöhässä? Eikö ne voi enää edes herättää?!

Harmistuneena hän päästää koiran pihalle, nopea toimitus ulkona ja koira sisälle. Hän silittää koiraa ja pyytää koiralta anteeksi, lupaa lisä-annoksen ruokaa ja herkkuja kun koulu on ohi. Hän lähtee nopeasti ulos, ottaa pyöränsä ja lähtee ajamaan koulua kohti.

Koulussa Siru menee suoraan luokkaansa. Vilkaisee ympärilleen, Katja ja Salli ovat taas omassa porukassaan takarivissä. Luokan pojat ympärillään tietysti.

Tiina tulee Sirun pulpetin viereen.

”No olisitpa ollut eilen katsomassa sitä soihtukulkuetta, se oli siistii” ”Jake oli siellä ja kaikki”

Tiinan puhe jatkuu, ja sekoittuu luokan taustahälyyn. Siru ei enää kuuntele, kaikki äänet sekoittuvat hänen päässään, jopa käytävältä kuuluva puhe.

Hän kuulee selvästi että pojat puhuvat viikonlopun suunnitelmista ja tytöt pojista. He ovat keksineet pojille salaisia lempinimiä, joita käyttävät puhuessaan pojista. Ja Laran tassunäänet käytävällä... Mitä?! Lara? Oliko se seurannut häntä kouluun?!

Tiinan hölpötys selkiytyy ja Siru havahtuu mietteistään.

”Kuunteliksä yhtään mitä mä sanoin? Voi helva sun kanssas” Tiina siirtyy omalle paikalleen, opettaja on tullut luokkaan. Siru aukaisee historian kirjan ja huokaisee.

Opettaja aloittaa monotonisella äänellään kertomaan Tsingis Khanin seikkailuista ja valloituksista. Siru vaipuu omiin ajatuksiinsa, historian kirjan sivujen reunat ovat täynnä piirustuksia merkkinä tylsyydestä ja turhautuneisuudesta.

Kello soi välitunnin merkiksi. Porukka säntää luokasta ulos, kiireisimmät haluavat äkkiä tupakille pihan perälle ennen seuraavan tunnin alkua. Välitunnilla on sama meininki kuin aina yleensä.

Porukka notkuu käytävillä odottaessaan tunnin alkua. Historian luokan käytävä on kapea. Niin kapea ja ahdas, että kun porukka istuu lattialla, he nojaavat seiniin ja jalat ylettyvät melkein vastakkaiseen seinään.

Käytävän päässä olevaan portaikkoon haluavan täytyy pomppia jalkojen ylitse. Harvempi välittää, tai jaksaa, nostaa jalkojaan koukkuun antaakseen kulkijalle tilaa. Heillä on liian kiire tehdä kaikkea muuta, tai, kuten yleensä, ovat muuten vain ilkeitä.

Sirun täytyy yrittää. Pitää päästä alakertaan seuraavalle tunnille.

”Jos ei se perkeleen jalka nouse siitä se on entinen jalka!!”

Mitä? Mistä tuo tuli? Porukka tuijottaa suu auki Sirua. Hiljaista Sirua joka ei ikinä uskalla sanoa mitään.

Siru punastuu ja melkein juoksee portaikkoa kohti. Ilman että tiellä olisi esteitä. Sirusta matka tuntuu pitkältä, ja ihan kuin portaikko loittonisi vaikka hän juoksee. Lopulta portaat. Siru on turvassa.

Hän juoksee portaat alas sydän edelleen pamppaillen. Mitä ihmettä tuo oli? Kuka sen sanoi? Sirun on pakko päästä vessaan. Pelottaa. Ei hän yleensä uskalla olla näin kiukkuinen. Kenen jalka se oli? Oliko se Jaken jalka? Voi nolous ja hävetys... Hän juoksee vessaan, paiskaa oven perässään kiinni. Itkettää. Miten hän kehtaa mennä seuraavalle tunnille?

Koulu on iso, mutta aivan varmasti sana tästä kulkee päivän loppuun mennessä koko koululle. Porukan tietäen muuta puheenaihetta ei löydykään koko vuotena. Tai ainakaan kuukauteen. Saan koko kuukauden kuulla tästä, poikien ilkkumisella säestettynä. Paska.

Hän kääntyy ja näkee itsensä peilistä. Hän jää tuijottamaan. Jokin vieras tuijottaa takaisin peilistä, jotakin täysin vierasta Sirulle. Hitaasti hän kääntelee päätään, tarkkaillen tuota vierasta peilissä.

Hän ojentaa kätensä koskettaakseen peiliä. Hän haluaisi koskettaa mutta ei tiedä uskaltaako. Yhtäkkiä kuuluu koiran haukuntaa. Siru ei huomaa haukkua, niin kummissaan hän tarkkailee kuvajaista. Mitä ihmettä tämä on?

Sirun peili - osa 2

*****

Hei, olen Taina Sauna-aho. Asun Keuruulla, Keski-Suomessa, yhdessä koirieni kanssa.

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja lempiaineeni koulussa olivat kielet, äidinkielikin. Lempiaiheeni olivat esseiden kirjoitus ja esitelmien teko. Esittämisestä en tykännyt, mutta minusta oli kiva etsiä tietoa ja tutkia taustoja. Ja kirjoittaa. Mielikuvitus kun lähtee laukkaamaan siitä ei tahdo tulla loppua. 

En ole aikaisemmin julkisuuteen tekstiä kirjoittanut, toivottavasti nautitte tästä ja olisi kiva kuulla kommenttejanne kirjoituksestani.